Keskustelu
« aihelistaan
Pekonlampien iltarastit 16.7.2024
-
nimimerkkiMikko Vapa
14.7.2024 klo 21:32Pekonlampien iltarasteilla pääset suunnistamaan Pohjois-Suomen parhaimmistoon kuuluvassa suunnistusmaastossa, josta löytyy paljon suppia ja harjanteita. Myös suunnistusta helpottavia polkuja on maastossa tarjolla melko paljon, jos käyräsuunnistus ei vielä ole riittävän hyvin hallussa.
Ratoja on tarjolla neljä eli A=5.8 km, B=3.7 km, C=3.0 km ja D=2.4 km. Matkat ovat tällä kertaa suositusten alarajoilla, mutta uskoisin silti suunnistuksellisia haasteita piisaavan, koska rastit on koitettu suunnitella vaativiksi rastipisteiksi. Lähes puolet rasteista on ollut Kainuun rastiviikolla käytössä ja puolet sitten iltarasteille tehtyjä uusia rasteja, joten välttämättä urat eivät vie oikealle rastille. Jos et siis päässyt suunnistamaan Kainuun rastiviikon aikana, niin tässä on vielä hyvä mahdollisuus päästä KRV:n tunnelmiin mm. rastipukkien ja joidenkin juoksu-urien vuoksi.
Kilpailukeskuksen Pekontie Paltaniemen lentokentän suunnasta on kapea ja kuoppainen, joten siinä ei vielä kannata hurjastella. Kovin suurta lenkkiä ei myöskään tule, jos poistuu kisapaikalta Hannusrannan suuntaan, jolloin ei ainakaan pitäisi olla liikaa vastaantulevaa liikennettä niille, jotka poistuvat aikaisessa vaiheessa kilpailukeskuksesta.
Tervetuloa rasteille!
Osallistu keskusteluun
Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.