Kiitos kuluneesta vuodesta 2022!
Laura Flöjt-Leinonen
31.12.2022
Kiitän kaikkia seuran jäseniä, seuratoiminnassamme muuten mukana olleita sekä yhteistyökumppaneita omastani ja johtokunnan puolesta. Teimme yhdessä vuodesta 2022 hyvän kauden, vaikka globaali sää on ollut jo pitkään epävakaa. Ulospäin ei aina ehkä näy, että urheiluseuroissa käydään aktiivista arvokeskustelua. Näin on tehty tänäkin vuonna myös KaSussa. Kasulaiset ovat päässeet vaikuttamaan toiminnan suuntaamiseen jäsenkyselyissä, omalla talkootyöllään ja ottamalla suoraan yhteyttä johtokunnan jäseniin. Avoimessa vuoropuhelussa punnitut arvot ja asenteet ohjaavat yhteisiä valintoja ja käytänteitä, kun vapaaehtoisten seuratoimijoiden resurssit ovat rajallisia - ihmisiä kun kaikki olemme. Juuri tämän inhimillisen puolen huomioiminen on nähdäkseni yksi KaSun vahvuuksista. Ollaan jatkossakin mukana yhteisessä harrastuksessa ja sen mahdollistamisessa omilla persoonillamme ja yksilöllisillä vahvuuksillamme ajatuksia vaihtaen. Sille rakentuu turvallinen ja välitön yhteisöllisyys. Hyvää uutta rastivuotta 2023 kaikille sekä onnea ja intoa Jarmo Kämäräiselle alkavalle puheenjohtajakaudelle! toivottelee kiitollisina kuluneista vuosista metsään eksyilevä ex-puheenjohtaja Laura Flöjt-Leinonen |